Niitä kahta viikkoa Brightonissa ei vain voi unohtaa!

Kaksi viikkoa Englannissa on nyt jo reilusti takanapäin ja on kyllä ikävä minun ja Sannan mahtavaa perhettä ja Brightonia. Hieman taukoa tähän kirjoittamiseen tuli heti alkuun (pahoittelut siitä), sillä kipeinähän myö sieltä reissusta takaisin tultiin. Pikku vikoja. Matka oli kuitenkin kokonaisuudessaan aivan mieletön! Naurulta ei vältytty, mutta myös itkua saatiin ensimmäisenä päivänä pidätellä, sillä mie ja Sanna eksyttiin niin pahasti, että meidän suomalaiset kaverit jaksoivat muistuttaa siitä vielä ihan reissun lopussakin.

Nyt kerron matkasta kuitenkin lähes pelkästään kuvina, sillä tulevissa postauksissa pyrin kirjoittamaan uusille kielimatkalaisille neuvoja  ja muuta tärkeää kielimatkoihin liittyen kera omien kokemuksieni, joten saatte kyllä kuulla, millaista siellä Brightonissa oli asua ne kaksi ihanaa viikkoa, mutta en kuitenkaan rupea kirjoittamaan mitään täysimittaista päiväkirjaa.

Matkalla kohti Helsinkiä. Lensimme siis silloin 17. päivä ensin Joensuusta Helsinkiin.

Helsingissä! Ja kello näyttäisi olevan 11.25.

Matkalla kohti Gatwickin kenttää Lontoossa.

Nuo kaksi kuvaa oli yhdestä isosta ja aika hauskasta maalauksesta.

Yllä olevat kolme kuvaa ovat ensimmäisen koulupäivän eli torstain (18.7.) kaupunkikierrokselta.

Lontoossa oli harmillisen harmaa sää juuri silloin kun me sinne lähdettiin. Onneksi sain edes muutamia hyviä kuvia.

Eastbournessa nähtiin hieno vanhanaikainen linjuri.

Ne kaksi viikkoa Brightonissa olivat kyllä aivan mielettömä! Siihen kaupunkiin kyllä kiintyi todella ja nyt ikävöinkin jo takaisin. Myös perheen hyvästeleminen oli aika vaikeaa ja itkuahan siinä väännettiinkin, sillä olen aivan varma, että miun ja Sannan perhe oli yksinkertaisesti paras kaikista! Nyt lohduttaudun kuitenkin sillä, että aina voi palata takaisin ja niin mie aivan varmasti teenkin.

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen

Nyt olo on kyllä aika absurdi. Ei vain voi uskoa, että huomenna mie oikeasti lennän Englantiin ja kaikesta huolimatta tämä ilta on ollut aivan normaali. Sisällä kuplii jännitys, innostus, odotus ja ehkä pelkokin. Mietin, että osaanko puhua kenellekään yhtään mitään ja puhunko aivan kauheaa kapulakieltä vai änkytänkö muuten vain niin, ettei kukaan saa siitä mitään selvää. Sitten vielä kaiken tämän päälle lisätään pieni harmistus siitä, ettei tajuttu ihan suorilla lähteä kolmeksi viikoksi reissuun, kun tuntuu, että lähes jokainen viettää kielimatkalla kolme viikkoa. Ja minun kun pitäisi olla vain ja ainoastaan innostunut siitä, että edes pääsen lähtemään. On se kummallinen tämä ihmismieli. Nyt siis painiskelen täällä innostuksen ja odotuksen lisäksi myös tuon harmituksen ja ehkä jopa kateuden kanssa.

Eilen oikeastaan pakattiin jo Sannan kanssa kaikki laukut valmiiksi ja alkuun mietittiin, miten ihmeessä mahdutamme kaiken tämän tavaran mukaan. Päätettiin sitten ottaa ihan suosiolla toinenkin ruumaan menevä matkalaukku, mutta se on kyllä aika paljon pienempi kuin toinen. Kaikkien tavaroiden ainakin pitäisi olla mukana, mutta jotenkin minusta tuntuu, että huomenna tulee silti sellainen "oho, tuo ja tuo unohtui vielä".

Tämä postaus saattaa jäädä viimeiseksi ennen kuin tulen reissusta takaisin, sillä en yhtään tiedä onko meidän isäntäperheellä langatonta verkkoa vai ei. Jos on, niin yritän nyt edes ehkä kerran kirjoittaa sieltä jotakin. Tekstiä saatte kuitenkin viimeistään silloin kun kotiudun kielimatkaltani :)

Fiilis on nyt kuitenkin aivan mieletön ja nämä kaksi biisiä kuvaavat sitä varmaan erittäin hyvin.



Nauttikaahan nyt kuitenkin kaikki vielä ihanasta kesästä ja auringosta, sillä kohtahan se koulukin jo alkaa.

Kiitotien päässä on taivaassa reikä, tie lähes mahdottomaan

Hei vaan kaikille ja tervetuloa miun upouuteen kielimatkablogiin! Jospa nyt ihan ensimmäiseksi kirjoittaisin pikkaisen itsestäni ja fiilistelisin sitä, mikä tapahtuu jo keskiviikkona, eli tämä kotiihiiri ja maalaismölli hyppää silloin ihan oikeasti Joensuusta Helsinkiin lentävään lentsikkaan ja sieltä sitten kohti Lontoota ja Gatwickin lentokenttää!

Mutta nyt itse asiaan. Olen siis Mari, joka on tallannut maailmaa jo huimat 15 vuotta. Olen asunut koko ikäni Itä-Suomessa lähellä Joensuun kaupunkia sijaitsevassa tuppukylässä. Elämässäni ei oikeastaan tapahdu mitään ihmeellistä muuta kuin, että käyn viikossa kolme kertaa tanssitunnilla, yhden kerran pimputtamassa pianoa ja kerran viikossa hyppään hevosen selkään kunhan ensin olen raatanut hiki hatussa pollejen karsinat puhtaiksi. Ratsastan siis yksityistallilla tallitöitä vastaan (tai luultavasti ainakin, sillä vasta sunnuntaina käyn siskoni kanssa ensimmäistä kertaa kyseisellä tallilla). 11 vuotta elämästäni olen tanssinut, kohta yhdeksän ratsastanut ja pianoa olen soittanut aivan liian monta vuotta. Tykkään myös lukea todella paljon (J.K. Rowlingia ei voita mikään!) ja kirjojen maailmaan on aivan ihanaa uppoutua. Piirtelen myös minun ja siskoni yhteisellä piirtopöydällä sekä käsin satunnaisesti lähinnä hevosia.

Kuten teille ehkä jo kävi selväksi, niin tosiaan olen lähdössä siskoni Sannan kanssa 17. päivä kielimatkalle EF:n kautta Brightoniin ja tarkoituksena olisi viettää siellä kaksi viikkoa isäntäperheessä. (Sanna kirjoittaa myös kielimatkablogia, joten voitte tutustua siihen täällä.) Fiilikset ovat hieman jännittyneet, mutta odottavat ja innostuneet sillä olen lähdössä reissuun ensimmäistä kertaa ilman vanhempiani. Valitsimme international-kurssin, joka siis tarkoittaa sitä, että porukassamme on myös muista maista tulevia ihmisiä, eikä vain suomalaisia ja meillä on koulussa paikallinen opettaja. Tarkoituksena olisi viettää ne kaksi viikkoa ihanien uusien ihmisten seurassa, saada huikeita uusia kokemuksia ja oppia sitä kieltäkin jonkin verran. Englanti on minulle melko helppoa, mutta silti en ole kovinkaan rohkea puhumaan tai edes kirjoittamaan sitä, joten nyt olisi tarkoitus sitten ehkä saada hieman rohkeutta niihin molempiin.

En vain niin malta odottaa sitä tunnetta, kun lentokone on nousemassa ilmaan ja jauhan purkkaa hullunlailla suussani, ettei korvat meni tukkoon. Rakastan niin paljon lentokenttiä, sillä siellä on ihan omanlaisensa tuoksu. Lentokentällä meillä onkin aika pitkä odottamissessio, kun meidän kone Joensuusta saapuu Helsinkiin noin puoli yhdeksältä aamulla ja vasta viiden aikoihin illalla pääsemme jatkamaan matkaa Lontooseen. Täytyykin käydä uutteraan syömässä, eli ainakin Starbucks tulee silloin tutuksi.


En välttämättä pysty tänne postailemaan matkan aikana yhtikäs mitään, mutta luulen, että reissun jälkeen sitten riittääkin sitä fiilistelemistä oikein olan takaa ja matkan jälkeen olisi tarkoitus liittyä EF Crew-jäseneksi ja sitä kautta hieman auttaa uusia kielimatkalle lähtijöitä ja rohkaista heitä tarttumaan aivan mahtavaan tilaisuuteen saada uusia ystäviä, kokemuksia ja oppia vielä uutta kieltäkin siinä sivussa.

Toivottavasti viihdytte blogini parissa ja tästä olisi jopa jotakin hyötyäkin kielimatkalle lähtijöille.